Viime aikoina on paljon keskusteltu siitä mikä on ekologista ja mikä ei. On puhuttu lentämisen haittapuolista niin saastuttamisen kuin meluhaittojenkin näkökulmasta. Alalla vallitsee tällä hetkellä useampikin trendi: Muun muassa Suomessa halu sulkea pääkaupunkien läheisyydessä sijaitsevat lentokentät uudisrakentamisen alta samaan aikaan kun muualla niitä kehitetään. Uusi lentävä sukupolvi ja modernit teknologiat tekevät tuloaan. Myös ihmisten tarve liikkua on muuttanut muotoaan. Enää ei riitä bussi, juna ja Tallinnan risteily, vaan nykyaikainen nuori haluaa liikkua omistamatta ja saastuttamatta, mutta pidempiä matkoja.

Tällä hetkellä lentoliikenne kasvaa valtavaa vauhtia ja tarve kouluttaa uusia lentäjiä ja hankkia uutta kalustoa on päätä huimaava. Esimerkiksi lentoyhtiö Republic Airways ajautuikin konkurssiin juuri lentäjäpulan vuoksi. Useat suuret lentoyhtiöt satsaavat omien lentäjien kouluttamiseen välttääkseen Republic Airwaysin kohtalon. Lentokouluilla saattaa olla käytössään vanhat, äänekkäät ja kalliit sekä paljon polttoainetta kuluttavat koneet. On selvää, että suuri osa niistä tullaan lähitulevaisuudessa korvaamaan sähkökäyttöisillä, vakailla ja hiljaisilla koneilla, joiden käyttökustannukset ovat merkittävästi edullisemmat. Sähköisiä lentokoneita on kehitelty jo vuosia ja niiden suosio on todistettu Yhdysvalloissa. Siellä ne ovat tuoneet suuren muutoksen ilmailuun, varsinkin kustannusten osalta. Ne ovat muuttaneet myös lentokoulutusta enemmän elämykselliseksi, lento-ominaisuuksista ja lentomukavuudesta tinkimättä. Myös Airbus on solminut yhteistyösopimuksen Siemensin kanssa sähkömoottoreiden kehittämiseksi. ”Uskomme, että vuoteen 2030 mennessä alle 100-paikkaiset matkustajalentokoneet lentävät hybridimoottoreilla” toteaa Airbus Groupin toimitusjohtaja Tom Enders huhtikuussa julkaistussa lehdistötiedotteessa. Myös AOPA Pilotin päätoimittaja Tom Haynes kertoi Business Insiderin 25.5.2016 julkaistussa artikkelissa lentäjäkoulutuksen vallankumouksen olevan pahasti myöhässä ja mainitsi lentäjäkoulutuksesta kiinnostuneiden lukumäärän olleen laskussa jo niin kauan korkeiden kustannusten vuoksi, että olisi tärkeää saada tähän pian muutos.

Esimerkkinä uusista tuulista pieni amerikkalainen valmistaja Sun Flyer on tuonut markkinoille täysin sähkökäyttöisen 2-paikkaisen harjoituslentokoneen. Kone on suunnattu korvaamaan lentäjäkoulutuksessa tällä hetkellä käytössä olevaa vanhaa kalustoa. ”Sähköinen lentäminen tulee muuttamaan kaiken kun puhutaan lentämisen kustannuksista” toteaa Sun Flyerin toimitusjohtaja George Bye. Sun Flyerin tavallinen käyttöaika yhdellä 30 minuutin latauksella on noin kolme tuntia. Pienen lisämausteen Sun Flyeriin tuo sen siivissä olevat aurinkopaneelit, joista nimi juontaa juurensa. Koneen levätessä auringossa muutaman päivän ajan lataa se akkunsa täyteen. Sähkömoottorin edulliset käyttökustannukset perustuvat myös moottorin yksinkertaisempaan rakenteeseen. Polttomoottorissa olevan yli tuhannen osan sijaan sähkömoottorissa on vain yksi liikkuva osa. Tämä luonnollisesti vähentää moottorin huoltokustannuksia dramaattisesti, kertoo Bye. Sähkökäyttöinen harjoituskone on otettu markkinoilla avosylin vastaan ja Sun Flyer on laajentanut tänä vuonna myyntinsä kattamaan myös Euroopan markkinat.

Toivoisimme, että Suomi voisi olla edelläkävijämaa sähköisessä lentämisessä. Tämän takia olisi tärkeää tunnustaa mm. Helsinki-Malmin kaltaisten lentopaikkojen arvo ja olla sulkematta niitä lyhytnäköisesti ja etsiä yhtä kasvupolkua esimerkiksi sähköisestä lentämisestä. Katsomalla tulevaisuuden lentonäkymiä, Suomella on hyvät mahdollisuudet luoda sähköiselle lentämiselle erittäin kilpailukykyinen kasvualusta – jos vain halutaan tukea kehitystä myös pääkaupunkiseudulla.

Tatu Nieminen
Toimitusjohtaja, Smart and Glue
tatu.nieminen@smartandglue.com

4 thoughts on “Sähköinen lentäminen mullistaa ilmailun

  1. Lentämisestä on kovaa vauhtia tulossa ekologisin liikkumismuoto ja olisi todella lyhytnäköistä sulkea Malmin lentokenttä nyt. Todennäköisesti Malmin Lentokenttä osoittautuu tulevaisuudessa todella tärkeäksi Helsingille.

    Tykkää

  2. Malmin lentoasema voisi tulvaisuudessa olla vaikkapa sähköisen lentämisen kansainvälinen, hiljainen city kenttä ”hub” , jossa yhdistyy kätevästi ilmailun kultainen historia ja uusi lentämisen moderni aikakausi. Mikä mahdollisuus Suomelle,Pääkaupunkiseudulle ja Helsingille.

    Tykkää

  3. Kentän tuhoajat
    ”menkööt merten taa”,kuten laulussa sanotaan . -Käsittämätöntä typeryyttä hävittää kenttä,joka on palvellut jo hienosti yhden ihmisiän! -Pitää säilyttää mahdollisuudet kehittää kenttä monipuolisessa käytössä! terv Pekka Pajuvirta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s